Kaunis Linz

Ennen jo olin lintsiläinen, mutta nyt minusta on tulossa pikkuhiljaa linziläinen (heh heh. Yksi puujalkavitsi on kai pakko heittää?) Ensimmäisen koulupäivän jälkeen meidät vietiin kaupungintalolle rekisteröitymään, jotta saisimme muun muassa ostaa halvan Aktivpassin joukkoliikenteeseen. Kolmannen koulupäivän jälkeen meidät vietiin pankkiin, jossa avasimme itävaltalaiset pankkitilit. Saman reissun aikana kävimme ostamassa itävaltalaiset sim-kortit puhelimiin. Läheskään kaikkea en ole ehtinyt vielä uudessa kotikaupungissani kokea, mutta ajattelin jakaa tähänastisia hetkiäni.

Kun itävaltalainen buddyni tuli hakemaan minua juna-asemalta 17.10., ehdimme vähän juttella kaupungista. Hän sanoi, että ei haluaisi opiskella esimerkiksi Wienissä, koska se on niin valtava kaupunki Linziin verrattuna. Sama vaikutelma tuli meillekin nopeasti: Linz on juuri sopivan kokoinen kaupunki. Ei liian iso, lähes kaikkialle voi kävellä, keskusta on hallittavan kokoinen ja luontoa on ympärillä paljon. Toisaalta ei liian pieni, nähtävää ja tehtävää tuntuu riittävän valtavasti, en usko kyllästyväni missään vaiheessa. Linz on Itävallan kolmanneksi suurin kaupunki, asukkaita on vajaa 200 000.

Minä ja oululaiset kaverini vietimme ensimmäisen viikonloppumme täällä ympäriinsä kävellen (kartan kanssa ja ilman), paikkoihin tutustuen ja paikallisia tapoja ihmetellen. Koska Linz ei ole varsinaisesti kunnon turistikaupunki, englannintaito tai englanninkieliset kyltit eivät ole mitenkään itsestäänselvyys, joten pääsin myös heti alusta alkaen käyttämään saksaa (joka sujui paremmin kuin olin tajunnutkaan!). Joka välissä tuntui tulevan vastaan pieniä leipomoita, taiteenvälittäjiä, kirkkoja ja risteyksiä aivan liian vähillä suojateillä. Etsimme ruokakaupasta vaikka kuinka pitkän aikaa kaurahiutaleita ja ruokasoodaa, eikä kumpaakaan lopulta löytynyt. Mietimme, miten kaupat voivat mennä jo kuudelta kiinni ja mitä ihmettä ihmiset tekevät täällä sunnuntaisin, kun mikään ei tuntunut olevan auki.

Noh, oman ensimmäisen sunnuntaimme päätimme käyttää ulkoillen. Bongasin Wandwermap-nimisen nettisivun ja myöhemmin vastaavan kännykkäsovelluksen, jonne on tallennettu kaikenlaisia kävely- ja vaellusreittejä ympäri maailman. Sen avulla löysimme ihan asuntolamme läheltä ulkoilupuisto Freinbergin. Puisto oli täynnä erilaisia merkittyjä kävelyreittejä, ja aina välillä vastaan tuli maisemaparveke, joiden luona ihailimme Tonavaa ja napsimme kuvia. Reiteillä oli myös jumppapisteitä ohjeineen. Sinne sitten, kun leivosten ja pähkinäsuklaiden maistelu alkaa tuottaa tulosta...

Nyt olen päässyt ensimmäisen viikonlopun lomamatka-moodista eteenpäin ja kaupunki alkaa vähitellen tuntua omalta. Rakennukset ovat hauskan värisiä ja ihanan koristeellisia. Pidän siitä, miten oikeaan suuntaan katsoessa kattojen takana näkyy aina jonkin kukkulan huippu (ja kunhan parannun flunssasta, haluan kiivetä jokaiselle kukkulalle). Silti edelleen hämmentää, miksi niitä suojateitä on niin vähän.

Viime viikonloppuna koin pari aivan käsittämätöntä onnen hetkeä. Ensimmäinen oli lauantai-iltana: yksi buddyistamme vinkkasi meille juuri alkavista Uhrfahraner Marktista, isoista markkinoista, joihin liittyi ilotulituksia, paljon ruokaa ja - kuin minulle tehtynä - pieni tivoli. Olin vähän harmitellut sitä, että jouduin jättämään tänään vuonna Linnanmäen valokarnevaalin välistä, mutta markkinoilla sain kuin sainkin oman valokarnevaalini. Lähdimme isolla vaihtariporukalla ja onneksi löysin myös tarpeeksi rohkeita kavereita kokeilemaan kanssani paria laitetta. Olen lintsiurani aikana saanut tehtyä itsestäni aikamoisen huvipuistofanin, joten tällainen yllärihuvittelu sai aikaan ihan ylitsepursuavan onnenpuuskan.

Toinen hetki oli heti seuraavana päivänä. Olimme käyneet taas sunnuntaikahveilla vanhassakaupungissa ja paluumatkalla halusin poiketa Mariendomissa ja näyttää sen sisäpuolen mukana olleelle espanjalaistytölle ja hänen tsekkiläiselle kaverilleen. Mariendom on pinta-alaltaan Itävallan suurin kirkko ja myös yksi kauneimpia kirkkoja, mitä olen koskaan nähnyt, sekä ulkoa että sisältä. Satuimme keskelle jonkin sortin jumalanpalvelusta ja kirkon työntekijöiden työhönvihkimistä, ja jäimme ihan mielenkiinnosta istumaan hetkeksi ja kuuntelemaan selkeintä saksan lausuntaa, mitä olen tähän mennessä täällä todistanut. Juuri kun olimme lähdössä, alttarin edessä seissyt kuoro alkoi laulamaan, joten tottakai pysähdyin kuuntelemaan. Kolmantena kappaleenaan kuoro lauloi John Rutterin The Lord bless you and keep you. Jokainen Laulujoutsen-kaverini voi kuvitella, minkä määrän kuoromuistoja tuo biisi herätti.

Uhrfahraner Markt. Kuvassa edustettuna Suomi, Espanja, Portugali, Skotlanti ja Turkki :)

- Anni